3 ankan rintafileetä
suolaa
mustapippuria
Leikkaa ankan nahkaan viiltoja. Mausta lihat suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla. Laita fileet kylmälle paistipannulle nahkapuoli alaspäin. Kuumeena pannu ja paista, kunnes rasva irtoaa ja nahka ruskistuu. Ruskista myös toinen puoli. Kypsennä 100 °C uunissa, kunnes sisälämpötila on 60 °C.
Sivele appelsiiniglace pintaa ja anna vetäytyä matalassa lämmössä noin 15 minuuttia ja leikkaa viipaleiksi. Tarjoa lisäksi appelsiinikastiketta ja kasviksia.
Appelsiiniglace
2 appelsiinia
2 rkl sokeria
1 laakerinlehti
suolaa
Kuori appelsiinin pinta kuorimaveitsellä, niin että valkoista osaa ei tule mukaan. Leikkaa kuoret ohuiksi suikaleiksi. Ryöppää kuorisuikaleet kolme kertaa. Purista mehu ja siivilöi tiheän siivilän läpi kattilaan. Lisää sokeri ja laakerinlehti ja keitä kokoon, kunnes jäljellä on noin puolet. Sekoita kuorisuikaleet joukkoon, kiehauta nopeasti, poista laakerinlehti ja jäähdytä hieman. Mausta lopuksi pienellä ripauksella suolaa.
Appelsiinikastike
1 porkkana
2 salottisipulia
pala varsiselleriä
1 dl valkoviinietikkaa
3 dl valkoviiniä
1 ½ l kanalientä
4 persiljanoksaa
2 dl appelsiinin mehua
2-4 cl appelsiinilikööriä
Paloittele kasvikset ja freesaa kattilassa niin, että neste haihtuu. Lisää etikka ja keitä neste pois. Lisää valkoviini, kanaliemi ja persiljanoksat ja keitä lientä kokoon, kunnes jäljellä on noin 8 dl. Siivilöi liemi ja lisää joukkoon appelsiinimehu. Keitä uudelleen kokoon, kunnes jäljellä on noin 4 dl ja lisää likööri. Siivilöi vielä tarvittaessa.