Syysmenu 1
Kulejbjaka
1 sipuli
voita
4 kananmunaa
3 dl puuroriisiä
2 tl suolaa
9 dl vettä
500 g graavattua lohifileetä
1 dl hienonnettua tilliä
500 g voitaikinaa
1-2 munankeltuaista
Hienonna sipuli ja freesaa voissa pehmeäksi. Keitä kananmunat, erottele keltuaiset ja valkuaiset ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Keitä riisi suolavedessä kypsäksi ja huuhtele sen jälkeen kylmällä vedellä ja valuta huolellisesti. Leikkaa lohi viipaleiksi ja mausta suolalla.
Kauli taikina ohueksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä puolet riisistä taikinan päälle, siten että joka puolelle jää noin viiden cm:n levyinen reuna. Laita riisin päälle hienonnettu keltuainen ja puolet tillistä. Lisää seuraavaksi graavilohiviipaleet. Lohen jälkeen lisää tilli ja hienonnettu valkuainen ja jäljellä oleva riisi. Nosta taikinan reunat täytteen päälle ja ”liimaa” saumakohdat vedellä. Nosta uunivuokaan, niin että taikinan sauma jää alle. Voitele kananmunalla ja paista 160 °C uunissa noin tunnin ajan. Laske lämpöä, jos pinta tummuu liikaa. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa viipaleiksi. Tarjoa lisäksi voisulaa ja tuoretta tilliä.
Kiovan kanaa
4-6 broilerin rintafileetä
150 g voita
½ sitruunan mehu
2 rkl hienonnettua persiljaa
suolaa
valkopippuria
2 dl vehnäjauhoja
3-4 kananmunaa
4 dl korppujauhoja
¾ l öljyä
Nuiji broilerifileet kahden muovikelmun välissä ohuiksi. Mausta suolalla ja vastarouhitulla valkopippurilla. Sekoita sitruunan mehu ja persilja voin joukkoon. Laita jokaisen fileen päälle ruokalusikallinen voiseosta. Kääri filee voin ympärille ja muotoile madollisimman tiivis rulla. Laita rullat pakastimeen noin tunnin ajaksi. Pyörittele kohmettuneet fileerullat vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi vielä korppujauhoissa. Kuumenna öljy 170 °C ja friteeraa rullat öljyssä kauniin ruskeiksi. Kypsennä vielä 140 °C uunissa noin 10 minuuttia. Tarjoa lintuperunoiden ja vihannesten kanssa.
Lintuperunat
1 kg perunoita
½ l lihalientä
voita
Muotoile perunat veitsellä tai pariisinperunaraudalla soikeiksi ja ruskista voissa pannulla. Lisää lihalientä pienissä erissä ja hauduta perunat kypsiksi.
Charlotte russe
Kääretorttu
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
2 dl vadelmahilloa
Vaahdota sokeri ja kananmunat. Sekoita jauhot munaseoksen joukkoon ja kumoa massa leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Paista 200 °C uunissa 6-8 minuuttia. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille ja levitä päälle ohut kerros vadelmahilloa. Rullaa kääretortuksi ja jäähdytä. Leikkaa kääretorttu viipaleiksi. Vuoraa pyöreä kulho kelmulla ja levitä kääretorttuviipaleet kulhoon.
Vadelmatäyte
4 munankeltuaista
1 ½ dl sokeria
2 dl vadelmasosetta
2 liivatelehteä
1 dl kuohukermaa
Laita keltuaiset, sokeri ja vadelmasose teräskulhoon ja kypsennä vesihauteessa koko ajan sekoittaen, kunnes massan lämpötila on 84 °C. Sekoita kylmässä vedessä liotetut liivatelehdet joukkoon ja jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi. Lisää vaahdotettu kerma ja kumoa massa torttuviipaleiden päälle kulhoon. Anna jäähtyä jääkaapissa seuraavan päivään. Kumoa tarjoiluvadille ja koristele marjoilla ja kermavaahdolla.