Monipuolinen ja vaihteleva lounas

Haluamme luoda asiakkaillemme joka päivä Makuelämyksiä. Hyvä ruoka ei vain maistu herkulliselta, vaan se tuoksuu, näyttää, tuntuu ja jopa kuulostaa hyvältä. Parhaimmillaan lounas on kokonaisvaltainen mielihyvää tuottava elämys.

Haluamme huolehtia myös siitä, että tarjoamamme ruoka tukee asiakkaittemme hyvinvointia ja terveyttä.  Reseptiemme pohjana ovat maukkaat, tuoreet, turvalliset ja terveelliset raaka-aineet. Otamme huomioon voimassa olevat ravitsemussuositukset. Käytämme ruuanvalmistuksessa pehmeitä kasvirasvoja ja suosimme keveitä ruuanvalmistusmenetelmiä. Suolankäyttömme on suositusten mukaista.

Ammattitaitoinen henkilökuntamme valmistaa ruuat itse omien ohjeittemme mukaan. Kaikki ruokaohjeet on suunniteltu ja testattu omassa tuotekehityksessämme. Poikkeuksen tekevät vain muutamat suuritöiset ruuat, kuten esimerkiksi lihapyörykät, jotka teetämme oman ohjeemme mukaan valitsemassamme elintarviketeollisuusyrityksessä.

Fazerin visio on olla johtava ruokailu- ja palvelualan yritys valituilla markkinoilla. Haluamme olla alamme edelläkävijä sekä asiakkaiden, kuluttajien että henkilöstömme näkökulmasta.

Jaana Korhola
Toimitusjohtaja

Tutustu ravintoloihimme

Kaikki Amica-ravintolat

Tältä sivulta löydät kaikki avoimet Amica-ravintolamme, joilla on omat internetsivut.

Lounasravintolat

Amica-ravintolassa saat ystävällistä ja luotettavaa palvelua sekä maukasta ruokaa. Lounaan lisäksi tarjoamme monipuolisia palveluja päivän kaikkiin hetkiin.

Opiskelijaravintolat

Hoidossamme on noin 25 peruskoulun ja lukion, yli 90 ammattioppilaitoksen ja ammattikorkeakoulun sekä noin 30 yliopiston ravintolaa. Ravintolat sijaitsevat ympäri maata painottuen isoihin...

Julkisen sektorin ruokailupalvelut

Julkisia ruokailupalveluja hoidamme mm. yksityisissä kouluissa, puolustusvoimissa ja palvelutaloissa.

Minne lounaalle?

Löydät lounaslistat ravintolahausta.