Ainekset

650-700 g porsaan kasleria
  vettä
  suolaa (2 tl/litra vettä)
  mauste- tai valkopippuria
  laakerinlehtiä
  porkkanaa ja sipulia lohkoina
2-3 rkl voita
½ dl vehnäjauhoja
n. 3 dl siivilöityä lihan keittolientä
  etikkaa tai sitruunamehua
  sokeria
¾ dl kuohukermaa
  suolaa
½-1 dl hienonnettua tilliä

Tee näin

Huuhdo liha. Laita liha kuumaan veteen, jota saa olla sen verran, että liha peittyy. Kun vesi kiehahtaa, kuori pinnalta vaahto reikäkauhalla. Lisää liemeen mausteet ja haluamasi kasvikset. Keitä lihaa hiljalleen tiiviin kannen alla, kunnes liha tuntuu pehmeältä haarukalla pistettäessä (30 - 45 min). Nosta kypsä liha työlaudalle ja anna jäähtyä hetki. Poista kalvot ja liika rasva. Revi liha kahden haarukan avulla suikaleiksi ja laita uunivuokaan. Siivilöi keittoliemi. Sulata rasva kattilassa ja lisää vehnäjauhot, sekoita tasaiseksi. Lisää vähitellen lihan keittolientä, sekoita hyvin. Mausta kastike hapanimeläksi ja keitä muutama minuutti. Lisää kerma ja kiehauta. Mausta suolalla ja tarkista maku. Lisää osa tillistä kastikkeeseen. Kuumenna liha uunissa 120-150 asteessa noin 20 min. Kaada päälle kuuma kastike ja koristele lopulla tillillä. Tarjoa paahdettujen tai keitettyjen perunoiden ja säräjuuresten kanssa.

Vinkki

Keitinliemeen saa lisää makua lisäämällä joukkoon kasviksia esim. selleriä, palsternakkaa ja purjoa.