Mika Pesonen

Olen Mika Pesonen, 37, ja toimin joukkueen kapteenina. Työskentelen Fazer Culinary Teamin lisäksi enimmäkseen kokousten ja juhlien parissa.

Olen työskennellyt Fazerilla kolme vuotta ja sitä ennen pääasiassa ravintoloissa hotellien keittiöissä, mm. Palace Kämpissä ja Krapihovissa. Pidän itseäni monipuolisena kokkina.

Olen hyvin innostunut ja motivoitunut kokkijoukkueesta. Odotan kovaa työtä ja harjoittelua sekä mukavia kokemuksia.

Omassa arjessani suosin yksinkertaisia makuja, jotka tekevät kunniaa hyville raaka-aineille.

 

 

 Juha Aalto

Olen Juha Aalto, 33. Työskentelen Ravintola Smarthousessa, Oulun Linnanmaan teknologiakylässä. Taustaltani olen pitkän linjan fazerilainen.

On hienoa olla mukana haastamassa itseä ja kehittämässä omaa ja koko Fazer Food Servicesin ammatillista osaamista.

Minulle mieluisia raaka-aineita ovat marjat ja poro. Omassa arjessani suosin raikkaita, hyviä makuja ja terveellistä ruokaa.

 

Tapio Bergström

Olen Tapio Bergström, 38. Työskentelen ravintola Pikkuparlamentissa eduskunnassa. Aiemmin olen työskennellyt mm. Karl Fazer Caféssa ja Suomen kansallisoopperassa sekä Saksassa kahdeksan vuoden ajan.

Kokkina olen lempeä ja teen työtäni hyvällä fiiliksellä. Joukkueessa olen mukana iloisin mielin keräämässä kokemusta ja kehittämässä ammattitaitoa.

Lempiraaka-aineeni ovat kasvikset. Arjessani suosin hyvistä ja perinteisistä raaka-aineista isolla sydämellä valmistettua, maistuvaa ruokaa.

Teemu Hokkanen

Olen Teemu Hokkanen, 37, työskentelen UPM:n pääkonttorissa Helsingissä. Aiemmin olen työskennellyt mm. Ravintola Näsinneulassa, Royal Ravintoloissa, Palace Ravintoloissa, Postresissa ja Georgessa. 
Kokkina olen kokeilunhaluinen, mutta myös analyyttinen. Suklaa on hieno raaka-aine, jossa on paljon mahdollisuuksia.

On upea juttu olla mukana joukkueessa. Odotan kisamenestystä ja mukavaa yhteistyötä.

Omassa arjessani suosin itse tehtyä ruokaa.

Lilli Jyräs

Olen Lilli Jyräs, 39, ja työskentelen Fujitsu Finland Oy:n pääkonttorissa Helsingissä. Olen työskennellyt Fazerilla viisi vuotta ja sitä ennen kymmenen vuotta Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Pidän itseäni luovana ja kekseliäänä kokkina, joka sietää hyvin painetta.

Joukkueessa olen mukana totisella leikkimielellä! Arvostan tilaisuutta hyödyntää ja kehittää omaa ammattitaitoa hyvän ja tärkeän asian parissa. Toivon, että tämä projekti nostaa osaltaan lounaskokkien ja lounasruoan arvostusta.

Lempiraaka-aineitani ovat juurekset. Omassa arjessani suosin kasvispainotteista kotiruokaa.

Reko Riikonen

Olen Reko Riikonen, 42. Työskentelen OP-Pohjolan edustustiloissa Kuusisaaressa. Fazerilla olen työskennellyt kymmenisen vuotta, sitä ennen useissa ravintoloissa Suomessa ja ulkomailla. Kokkina olen innokas, avoin ja kokeileva.

Odotan mielenkiintoista projektia hyvässä ryhmässä. Mottoni on: Teen aina parhaani.

Hauki on minulle mieleinen raaka-aine. Omassa arjessa suosin yksinkertaista ruokaa ja maukkaita raaka-aineita.

Matti Tikka

Olen Matti Tikka, 29. Työskentelen ravintola Huhmareessa, Fazer Food Servicesin tuote- ja konseptikehityksen testiravintolassa Helsingin Kannelmäessä. Olen aiemmin työskennellyt useissa eri Fazerin ravintoloissa pääkaupunkiseudulla. Kokkina olen nopea, joustava ja rento. 
Odotan itse kilpailua innostuneena, ehkä hieman jännittyneenäkin. Uudet haasteet kiinnostavat ja kutkuttavat.

Porsas ja broileri ovat mieluisia raaka-aineita. Omassa arjessani suosin nopeaa, kevyttä ja proteiinipitoista ruokaa.

Sami Toropainen

Olen Sami Toropainen, 36. Työskentelen ravintola Laiturissa, Koneen pääkonttorissa. Aiemmin olen työskennellyt mm. Royal Ravintoloissa, Sodexhossa ja ravintola Tapiontorissa Espoossa. Kokkina olen intohimoinen.

Olen iloinen ja ylpeä siitä, että saan edustaa Fazeria ja Suomea. Odotan hyvää yhteistyötä kollegoiden kesken sekä ennen kaikkea Ruotsin peittoamista kisoissa.

Lempiraaka-aineeni on porsas. Omassa arjessani suosin yksinkertaista ja nopeaa ruokaa. Valmistan usein aasialaisten reseptien mukaisia makuja.

 

Karri Käki

Olen Karri Käki, 44, ja toimin joukkueen managerina. Työskentelen Fazer Food Servicesin tuotekehityksessä.
Olen työskennellyt noin 20 vuotta useissa eri henkilöstöravintoloissa ja avoimen sektorin ravintoloissa.

Odotan joukkueelta menestystä, kuten managerin kuuluukin. Voittoa kohti! On myös hienoa saada uusia kokemuksia ja tuttavuuksia.

Juurekset ja sorsa ovat hyviä raaka-aineita etenkin syksyllä. Suosin omassa arjessani perinteisiä ja yksinkertaisia makuja.