Kouluruoka on tärkeä osa kulttuuriamme, josta voimme olla ylpeitä. Suomi oli ensimmäinen maa, joka tarjosi ilmaisen ruoan koululaisille. Kouluruokailulla onkin värikäs historia, ja ruoka muuttuu edelleen vuosien varrella yhä monipuolisemmaksi. Mitä on tulevaisuuden ruoka?

Nyt valitaan Kaikkien aikojen kouluruoka! Äänestä suosikkiasi ja voita liput Tubeconiin tai Fazer Experience vierailukeskukseen.

Suomi oli maailman ensimmäinen maa, joka tarjosi lapsille maksuttoman kouluruoan. Ennen vuotta 1948 kouluruokaa tarjottiin maksutta ainoastaan vähävaraisten lapsille. Lisäksi heidät velvoitettiin tekemään koulun työajan ulkopuolella kohtuullinen määrä työtä ruokatarvikkeiden keräämiseksi ja kasvattamiseksi koulun keittiötä varten.

Vuoteen 1978 mennessä koko Suomi oli siirtynyt perusruokajärjestelmään. Laki edellytti, että kaikkien peruskouluikäisten tuli saada ilmainen lämmin ateria. Lasten hyvinvointiin ja jaksamiseen tähtäävä käytäntö otettiin samalla käyttöön myös lukioissa ja ammattikouluissa.

Kouluruoka on kehittynyt valtavasti sipuliperunavelleistä täysipainoisiksi aterioiksi. Maailman maut, lasagnesta tortilloihin, ovat vahvasti edustettuina ruokalistoilla. Kokkimme loihtivat tänäkin päivänä maistuvaa ruokaa puhtaista kotimaisista raaka-aineista. Se tukee sinunkin hyvinvointiasi - ollaan kaikki siitä iloisia.